Olisi kai sittenkin pitänyt jättää läksiäisrieha väliin. Olihan etukäteen tiedossa, mitä tuleman pitää. Kauniita ja korulausein koristeltuja olivat puheet ja varsinkin edeltäjäni vastapuhe. Se oli silkkaa paskanjauhantaa ja valhetta. Oli vaikea istua naama peruslukemilla, kun kaiken rempallaan pitänyt lausui paatoksellisesti, kuinka paikka on hänelle ja puolisolleen ollut elämäntehtävä, harrastus, kaikki kaikessa että oikein oih ja voih. Tämän kaiken suustaan valutti ihminen, joka ei jokin aika sitten missään tapauksessa halunnut viettää minkäänlaista juhlaa pois lähtemisensä kunniaksi. Mutta nyt, nyt pitäisi rintapieleen saada vielä kunniamerkkikin! Jumanhevonstanan, salli mun nauraa! Ja minähän nauran.

Sitten varsinainen ilouutinen: minun pitäisi pyytää anteeksi, koska olen häntä loukannut, "verisesti", kuten kaikki kliseidenviljelijät sanovat. Ok, soitin hänelle, kun virkaanastumisen jälkeen tuli jotakuinkin tunnin välein vastaan uutta, yllättävää paskaa joka kulman takaa. Olin kaiketi ensimmäinen, joka vastusti tätä pumpulissa elänyttä laitoskonetta, joka käy, käy, käy, kuten koneilla on tapana. Kun totesin, että loukkauksia voin pahoitella, mutta sanomiani asioita en, hän käänsi minulle selkänsä ja alkoi väristä… kyllä, tehosteitkua, kaunista, todellista ja niin aikuismaista. Hän päätti yrittää minuun samaa keinoa, jota oli käyttänyt jo vuosia ihmisiin, jotka sanoivat kyllä, kun hän sanoi ei. Nyt pumpuli on jo niin kostunut, että enää ei tehoa.

Kun vielä kerran sanoin, mikä minua ottaa päähän, mikä on jäänyt tekemättä, hän päätti yrittää auttaa: minulle pidettiin ohimennen noin kolmen minuutin sisäänajo opinahjon asioihin. No, nyt olenkin sitten tietoinen kaikesta tarpeellisesta – vaikka tuon kolmenkin minuutin aikana hän kertoi vain asioita, jotka jo tiesin. Kun opastus oli ohi ja hukkaan kulutettu aika mennyttä, lähdin lenkille. Oli pakko puhdistaa mieli kaikesta siitä saastasta, turhuudesta, negatiivisuudesta ja itsekkyydestä, jota läksiäisissä hurrattu elämäntapaidiootti ruumiillistaa. Niin – totesi hän myös sen, että tuskin minä tehtävässäni onnistun.