Edeltäjäni työtä juhlitaan tänään. Tänään on siis juhlapäivä. Eläköön! En kehtaa tehdä itselleni estettä, vaikka mieli tekisi. On pakko mennä kuuntelemaan puheita ja muuta paskaa. Jos olisin ollut täällä pienen eliniän ja olisin jättänyt paikan moiseen kuntoon, en suostuisi minkäänlaisiin läksiäisiin. Mutta kyse ei ole minusta. Eläköön!

Tänään juhlittava dynaamisluontoinen reppana ilmoitti jo ajoissa, että hän ei teatteriin ryhdy, että mitään juhlaa ei saa järjestää. Kun hän lähtee, niin hän lähtee ja se on sitten siinä. Eläköön! Ehkä hän on tullut toisiin aatoksiin huomattuaan, ettei hän tänne ainakaan mitään kaunista tai järkevää jälkeä ole jättänyt. Kun hänelle soitettiin ja kysyttiinn, olisiko soveliasta hieman kahvitella, hän ilmoitti, että jo tässä on kuukauden päivät kutsua odotettukin. Eläköön!

Niin pyörii ihmisen mieli kuin tuuliviiri. Kun tältä tuuliviiriltä kysyttiin mielen kääntymisen syytä, hän ilmoitti, että sukulaiset kuitenkin kysyvät, että millaiset läksiäiset tuli pidettyä. Siis tärkeintä on se, mitä muut ajattelevat. Omalla vakaumuksella ja mielipiteellä ei ole mitään arvoa. Voihan hevonkekki. Mutta eipä tässä vielä kaikki: lahjatoivomuksenkin - todellisuudessa vaatimuksen - saimme kuulla. Jo on ihmisellä otsaa. Eläköön, ihminen tarvitsee otsan!

On oltava varovainen, että minun otsani ei kasva moiseksi kääntyilijäksi. Silloin, kun ihmisellä on periaatteita, joiden varassa työtä tehdään, voisi kuvitella, että periaatteista pidetään kiinni. Niistä pidetään kiinni ainakin siihen asti, kunnes vastaan tulee periaatteita muokkaamaan vaativia asianhaaroja. Kompetentti ihminen muovaa maailmankatsomustaan ja pienempiäkin asioita, jos hän kohtaa siihen merkittävästi vaikuttavia tietoja. Ehkä minä en olekaan oikeassa, kun väitän, että.... jne. Kun ihminen ei kykene - ei suostu! - muuttamaan mielipiteitään, niin onko hän kompetentti? Jos mielipiteitään muuttaa sukulaisten tai ystävien oletettujen ajatusten takia, onko silloinkaan kompetentti? Eläköön, kompetentti hän lienee!

Nyt kaipaan loppuun taas lainausta. Irrotan sen yhteydestään, jotta se sopisi tarkoitukseeni:

I found you quilty of a crime
of sleeping at a time
when should have been wide awake

(Audioslave: Wide Awake)

Hienoa on ihmisen elää, kun ruumiin jatkeena on elämää helpottavia laitteita. Tai luulen, että se olisi hienoa. Kuten tavaksi on tullut, puutun tälläkin kerralla edeltäjäni asioihin. Siinä vasta monialataituri, dynaaminen persoona, todellinen elämän virtuoosi, joka loihtii missä tahansa mitä tahansa. Kun hän astelee puutarhassa, askeleita seuraavat kukkaset, kun taas keittiössä, nousevat padoista herkulliset tuoksut. Ja tietenkin voisin julistaa totuuksia enemmänkin, jos olisin sillä tuulella mutta - arvannette, että en ole.

Tällä hetkellä, juuri tällä tulipunaiseksi muuttuvalle hetkellä,  keittiössämme ahertaa  mies, joka yrittää asentaa astianpesukonetta käyttökuntoon. Niin, ennen minua ja perhettäni täällä ei juuri ole kettiössä aikaa kulutettu. Keittiö on ollut vain paikka, jossa voi keittää kahvin ja maistella pakastepiirakoita, jos osaa ensin ne sulattaa ja lämmittää. Useimmiten ei ole osattu, arvaan. Täällä on ennen meitä pakasteetkin sulattanut suurkeittiön henkilökunta, jonka ruokiin arvon herrasväki mieltyi niin, että aivot maatuivat. 'Laitos' on sanan hieno, mutta mitä ajattelitte, kun se kohdallanne muovautui verbiksi 'laitostua'?

No, nyt olin liian ankara. Ällistyttävän älykkäitä ja reippaitahan sellaiset ihmiset ovat, jotka joka tapaamiskerralla höpisevät suu vaahdossa vain paikoista, joissa on tullut ruokailtua (aijai sitä Enkelikahvilan ruokalistaa, aijai, kuinka makoisaa, ihanaa-aa) ja kahviteltua (voi että se Naantalin Aurinkoinenkin on viihtyisä, niin sulavakäytöksisiä tyttöjäkin siellä töissä, ja se kalakeitto, ymhhh). -No, mitä ruokaa on itse tullut laitettua? -Ei mitään. Ei koskaan. Minä en käsiäni keittiöhommissa likaa. Minä olen kultturellihenkilö. Justiinsa juu. Tällaista puhetta saa edelleen kuulla, jos suostuu lähettyville ja jos pitää silloin korvansa auki. Arvatkaapa, missä päin minä en enää kuljeskele?

Asianpesukone antaa odottaa. Mutta onneksi kunniamerkit eivät. Pian edeltäja saa sellaisen ihan omasta pyynnöstään, vaikka kehuskeluun perustuvasta teatterista hän ei piittaakaan. Jos en saa tuossa tilaisuudessa pitää juhlavaa ja ylistävää puhetta, en suostu menemään paikalle. "Nyt, kun olemme tulleet juhlimaan Sinun ansioitasi, voimmekin lähteä saman tien pois."

Paskakasan koko suurenee koko ajan. Huippu karkaa yhä korkeammalle. Hetken jo luulin olevani perillä, mutta hei, en nyt sentään. Paskan määrä ei ole vakio: maailma - ainakin maailma täältä katsottuna - hukkuu jätteisiin. Turhan usein nuo jätteet ovat lähimmäisten tuotoksia. Lähimmäinen… kerrassaan hieno ja ylevä sana.

Täällä lähimmäisen kuvittelisi ajattelevan hyvää sinusta, minusta ja muista, mutta mitä vielä. Lähimmäisen lähin ajatus on oman navan suojassa piilevä nöyhtä, jonka kaivamisessa on loputon sarka. Miksi ihmeessä ajattelisin muita, kun omassa navassa on hommaa maailman tappiin saakka?

Lähimmäinen rakentaa paskakasan ja heittää sinut kasaan. Yritä siinä sitten elää ja olla kuin et olisikaan. Kun nostat äänesi ja moitit lähimmäistäsi, hän reknetaa pikaisesti puolustelevista vastalauseistaan muurin kuin Israel. Muurin yli ei pääse kukaan.

No one help us, no one, not even god.